Päivä on kääntynyt jo alkuillaksi ja olen pyöritellyt syömisieni lisäksi päässä ajatuksia, jotka liittyvät tähän valtaisaan projektiin jonka olen aloittamassa. Mielessä pyörivät sikinsokin ajatukset siitä mitä pitäisi kirjata ylös ja mihin mitäkin laitetaan, no kai tämä tästä lähtee omalla painollaan muotoutumaan. Olen jo tiedostanut päivän kuluessa, että olo on juuri samanlainen kuin tupakkalakon ensimmäisenä päivänä, - koko kehossa on tunne siitä että solut huutavat jotakin epämääräistä, mutta aivot eivät osaa hahmottaa mitä se jokin on. Kihelmöintiä sormenpäissä ja ahdistuksen vihlontaa rinnassa. Kamalaa! Olen käynyt kuumassa suihkussa, syönyt purkkaa, juonut vettä... Alan olla vahvistunut siitä, että kohdallani on todellakin kyse jonkin asteisesta ruokariippuvuudesta, - no eihän tämä varsinainen yllätys ollut, jos olen todella rehellinen itselleni.
En ole todellakaan saanut vielä vakuutettua itselleni, että nyt tämä onnistuu tai että tämä on sitten viimeinen kerta! Yritän lähinnä vakuuttaa itselleni, että kyllä tästä selvitään ottamalla päivä kerrallaan ja että on varmasti vain hyväksi, että odotukseni eivät ole katossa...
Päivällistä valmistellessa heräsi ajatus, että voisinko selvitä tästä samalla ajattelumallilla, kuin aikoinaan tupakoinnin lopettamisesta, -aina tiukan paikan tullen ajattelin, että jos en missään muussa onnistu, niin onnistun ainakin tässä. Tavallaan annoin itselleni luvan epäonnistua kaikessa muussa paitsi tässä yhdessä asiassa, aina kun ajatukset karkasivat mahdottomien vaatimusten ja tavoitteiden tielle, pysäytin itseni ja sanoin mielessäni: "Jos en missään muussa onnistu, niin onnistun ainakin tässä". Uskon, että juuri tuosta "mantrasta" oli suuri apu.
